Sebastian Lilja

Hei!
Olen Sebastian ”Basse” Lilja, 21 vuotias urheilullinen nuori mies Mankkaalta.
Opiskelen ensimmäistä vuotta Hankenilla ja vapaaaikani vietän urheilun parissa, käyn usein kuntosalilla ja pidän kaikista pallopeleistä. Golfmailan otin käteeni ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana ja händärini on nyt 3. Tämä on minun ensimmäinen kauteni Tapiola Golfin huippu-tiimmissä. Tulee olemaan mukavaa tavata teitä kaikkia innokkaita golffareita, nähdään klubilla – vi ses på klubbhuset!


Miro Uunimäki

Moikka! Olen 20 vuotias jääkiekkoa tavoitteellisesti harrastava ja muutenkin kaikkia mailapelejä rakastava kaveri. Olen ollut TaGin jäsenenä alusta saakka ja kenttä on tullut tutuksi vuosien varrella. Olen päässyt kokemaan kentällä riemua ja iloa. Toivottavasti pystyn auttamaan teitä savuttamaan samankaltaisia tunteita tulevana kautena. – Miro Uunimäki


Aleksi Rekola

Morjens!
Neljättä kautta Tapiola golfissa, joten todennäköisesti tuttu kasvo suurelle osalle pelaajista. Opiskelen Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa ja muutin vastikään Leppävaaraan muutaman kilometrin päähän kentästä. Golfin pelaamisen lisäksi vapaa-ajalla aikaa kuluu sählypallon veivailuun. Teot puhuvat puolestaan ja Tapiolan ilmapiiristä kertoo paljon se, että vuosi toisensa perään on helppo palata takaisin huikeiden työkavereiden ja asiakkaiden pariin.


Jasmine Piltz

Moi,

Olen Jasmine Piltz ja minulla pyörähtää jo neljäs kausi käyntiin Tapiolassa Caddiemasterina. Palo golfiin, asiakaspalveluun ja ympäristö Tapiolassa on syy miksi olen joka kausi halunnut jatkaa töitä täällä meillä. Toivon, että näemme pian ja että kaikilla on kiva kausi golfin parissa!


Antti Pernaa

Moi
Tuleva kausi on mulle toinen Tapiola Golfissa ja odotankin innolla tapaavani jo entuudestaan vanhat tutut, sekä tietysti uudet ihmiset TAGissa. Väitän, että meillä on Tapiolassa hyvä happi työkavereiden sekä asiakkaiden välillä ja tätä pyrin omalla panoksellani edistämään myös tulevalla kaudella.



Moi,
Olen Rosa Lounela, 21-vuotias sporttinen tyttö ja yksi tämän kauden Tapiola Golfin caddiemastereista. Opiskelen tällä hetkellä liikunta-alaa ja haaveilen tekeväni työtä myös sen parissa. Juokseminen on ollut oma lajini jo pitkään, mutta onneksi myös golf on hypännyt mukaan matkan varrelta. Innostus golfiin syttyi pari vuotta sitten, kun sain ylioppilaslahjaksi oman golfbagin. Olen aurinkoinen ja energinen sekä haluan auttaa teitä pelaajia parhaani mukaan. Nähdään TAGissa!